tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuosi 2015...

... oli meidän ensinmäinen ns. aktiivinen vuosi kanien osalta. Kani tapahtumia kertyi yhteensä yhdeksän ja seittemän niistä oli näyttelyitä. Päätin kasata päällimmäisenä kertyneet muistot tältä vuodelta,  näyttelyt ja niistä kertyneet pisteet.

Liminka 31.1. 
Pepsi : 94pistettä, kuma(en muista mistä)

Kajaani 28.3.
Pepsi 93pistettä, lkv

Liminka 18.4. 
Pepsi: 94pistettä, ppk 4, avointen urosten lkv, kuma yleiskunnosta
Tällöin tapahtui myös suuri muutos kanielämässä kun meille muutti
Satun kanilasta pikku Vauhti. Aluksi oli säätämistä asumuksien kanssa mutta nekin
saatiin kuntoon ajallaan.

Oulu 6.6.
Kumpikin 92p ja kumat turkista ja 5p kohdista

17.6. Kuoli meidän rakas ensinmäinen koiramme Uuno ♥ 
Ikävä on kova edelleen mutta päivä päivältä oppii elämään enemmän 
sen asian kanssa ettei Uuno ole enään täällä. Taino komeileehan 
poika meidän vitriinin päällä uurnassa :3


Uuno 19.8.2014 - 17.6.2015 ♥
Kanila valmistui
Kesäkuussa saatiin myös piha kanila ja ulkohäkki
valmiiksi jossa kanit viettivät kesällä paljon aikaa

7.2. Meijän pikku Pepsi täytti 1v 

(c) Sandra


Liminka 22.8. 
Pepsi 92½' p
Vauhti 92 p 

Tällöin tutustuin myös Helkaan ja Jenniin ja syntyi parhain umpipapana jengi
ja oli todella kivaa! 


Ylivieska 26.9. ♥ 
Pepsi 93½ p
Vauhti 92 ½ p

Ylivieska oli jotain parhautta. Naurettiin, itkunaurettiin, kaajettiin cocikset ja oli yksinkertaisesti ihan sika hauskaa! 

Umpipapanat ♥

Liminka 1.11.
Pepsi 92 p
Vauhti 91 p 

Taas oli todella kivaa. Mutta milloinkos meillä ei olisi Helkan ja 
Jennin kanssa kivaa näyttelyissä :D 

7.11. - 12.11. Pepsin sairastuminen.
Tässä ei ole niin kiva muisto. Sairaus kesti pitkään
eläinlääkärin väärän diagnoosin vuoksi. 
Suolitukos, hammaspiikkejä, suolitukos?
Nämä päivät olisivat voineet muutta kanielämämme
melkein täysin. Lopetuksesta ehdittiin jo puhua. 
Pepsi selvisi joka oli onni. 

13.11-15.11.  Tornion reissu
Tämä ei  varsinaisesti liity kaneihin mutta
kuitenkin kun oltiin kanipiireistä tulleiden kavereiden kanssa
niin päätinpä tänne lisätä

 Oltiin siis Jennin kanssa Helkalla torniossa.
Oli unohtamaton vklp. Kerkesin jo harkita etten olisi
lähtenyt mutta luojan kiitos Pepponen parantu ennen lähtöä.


21.11. osjh:n pikkujoulut
Siellä olin Jennin, Cindyn, Vaahton kanssa ja tulihan
siinä aina välillä Sandrankin kanssa oltua. Sekoiltiin vaa siellä salissa Jenninkans xD

Ihanaa, rapsutuksia!

Kiitos kaikille kivasta vuodesta!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

perjantai 11. joulukuuta 2015

Tilaus animailiaan

Heipparallaa! Teimme viime sunnuntaina Jennin kanssa yhteistilauksen animailia nimiselle nettieläinkaupalle. Tässä postauksessa aijon kertoa mitä sieltä ostin ja vähän plussia ja miinuksia kyseisestä eläinkaupasta. Aloitetaan ostoksista.






Vesimelooni pallo, herkku "kyniä", Persilia varsia,  sipuleita ja puinen roikkuva lelu.
Kivoja ostoksia tuli ostettua! Saas nähdä mitäs kanit näistä sanoo.

Mielipiteet koko kaupasta
+ Helppo käyttöiset sivut
+Laaja valikoima
+ Kivan nopea toimitus
+ Löytyy paljon tuotteita mitä suomen eläinkaupat ei tarjoile.

- Hintavat postikulut (12e)

Todella kiva nettikauppa joten suosittelen kaikkia lämpimästi tilaamaan vaikka yhteistilauksen kaverin kanssa niinkuin me teimme!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Liminka 1.11.2015

Pahoittelen huonoa postaus tahtiani. Pepsin tilanne, koulu kiireet ja muut arkipäivän juttujen takia postauksia ei ole tullut. Pepponen on kunnossa nyt eli siitä ei huolta mutta parempaa katsausta koko jutusta saatte erillisestä postauksesta jos nyt piakkoin sen saan valmiiksi. 
 ---

Lauantaina 1.11. heräsin siinä seittemän aikoihin ja tein normaalit aamu jutut ja laitoin boxit valmiiksi. Jenni ja hänen isänsä tulivat hakemaan minua ja puppeja siinä vähän ennen yhdeksää jolloin matka kohti liminkaa alkoi. Kun saavuimme näyttely paikalle niin Helka oli Sandran kanssa pihalla odottelemassa ja pistettiin sitten boxit tiettyyn paikkaan ja kasattiin linnoitus. Tällä kertaa siinä oli kirjoitusta, pupuja, tähtiä ja sydämmiä. Halloween teemalla oltaisiin muuten tehty mutta unohtuipas jokaisella toki koristeita kotiin. Teksteissä luki "Palvokaa Pasia!", "Varokaa parsamaistereita!" ja suuren suuressa kyltissä luki "umpipapanat". Saatoimme tuoda joillekkin ihmetystä jutuillamme mutta Pasi on meidän läppä hahmo vain :D Mutta joskos kurkattaisiin arvostelu papruihin.



Secret Party Uula 

 
Yleiskunto 27½/30 Eteen lihasta ja massaa. 
Taakse lisää massaa. Sopusuhtainen omaan kokoonsa nähden.
Turkki 18/20 Puhdas, kiiltävä, hieman eloton, hieman pölisee.
Korvat 5/5 Puhtaat
 Silmät 5/5 Hienot
Kynnet 5/5 Hyvin leikattu
Häntä 5/5 OK
Hampaat 5/5 Ok
Tassut 5/5 Puhtaat
Käsiteltävyys 16½/20 Hieman jännittää. 
Harjoittele kääntämistä. Nostelut sujuu hyvin
Yhteensä 92
 
Sijoitusta ei tullut. Pepsu hyppäs tuomarilta alas sylistä joka hieman hävetti näin omistajalla. Toi on jännä kun Pepsu käyttäytyy mun käsittelyssä kun unelma mut muille pitää olla tuittupää.
 


 


 
Satun Edal 


 
Yleiskunto 26½/30 Saisi olla lihaksikkaampi, 
muuten hyvä painoinen
 Turkki 18/20 Puhdas, hieman epätasainen ja eloton.
Tiheä ja sileän tuntoinen.
Korvat 5/5 Ihanat
 Silmät 5/5 Sievät
Kynnet 5/5 Hyvin leikattu
Häntä 5/5 Puhdas ja takuton
Hampaat 5/5 Pesty
Tassut 5/5 Puhtaat
Käsiteltävyys 16½/20 Hieman jännittää, rimpuilee 
mutta antaa käsitellä
Yhteensä 91
 
Sijoitusta pikku vaahdollakaan ei tullut. Aika rauhallisesti käyttäytyi pöydällä :D
 

 
 
Hieman haikea fiilis oli umpipapana porukalla nimittäin vuoden viimeinen näyttely ja ensinmäinen ilman Urho poikaa. Meinas siinä vähän kyyneliä meillä kaikilla tulla kun luimme Urhon juttua mutta lopetettiin se ajoissa koska emme halunneet pilata sitä tilannetta ennen ollutta kivaa fiilistä. Kävimme yllättäen koti pitsassa syömässä ja joimme cocista näyttely perinteen mukaisesti. Ja toki nauroimme ;D
 
 Oli todella hauskaa joten kiitos kaikille siitä, etenkin Helkalle ja Jennille!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Ell käynti

Nämä päivät on ollut täynnä itkua, jännitystä ja Pepsin että minun osalta rankkaa.

Eilen aamulla (7.11.) huomasin herätessäni että Pepsi oli vaisu. Alkoin antamaan ruokaa mutta ei alkanut juoksemaan ynpäri häkkiä niinkuin tapana. Pepsi vain kyyhötti paikallansa vaikka tarjosin ruokaa joka ei maistunut. Alkoin tietenkin heti epäillä suolitukosta. Suolitukoksen oireiden perusteella jänöä hoidin kunnes noin kello 13.30 alkoi loppumaan maltti ja oli pakko alkaa soittamaan ell. Eläinlääkäriin aika saatiin jo piakkoin ja suunnattiinki lääkäriin jo puoli kolmeksi. Sisään päästiin kyllä vasta kolmen aikoihin koska oli muita potilaita. Lääkäri kuunteli ensin Pepsin keuhkot ja sydämmen lyönnin. Sen jälkeen alkoi tunnistelemaan vatsaa jossa ei ummetusta tuntunut. Tämän jälkeen pyysi että joskos voisin pitää Pepsiä sylissä että hän saisi katsottua hampaat. Ja sieltä syy löytyi. Tällä kertaa ei voitu katsoa riittävän pitkälle että olisi nähty ihan sinne asti minne olisi pitänyt mutta kuitenkin. Taka hampaissa oli hammaspiikkiä ja papereiden mukaan lievää kieleen painoa. Nyt ei sitten uskaltanut tämä kyseinen eläinlääkäri alkaa nukuttamaan jolla oltaisiin nähty riittävän pitkälle ja saatu nämä hoidettua koska päivystys aikaan tuonne mentiin niin kaneihin erikoistunut lääkäri ei ollut paikalla. Tiistaina sitten olisi aikaisin aika jolloin mennä sinne eli Pepsi raukan pitäisi jaksella sinne asti :( Nyt ollaan sitten pakkoruokinnalla annettu oxbow critical carea ja vettä. Pepsi on siitäkin huolimatta vaisu ja ei syö tai juo. Pissannut allensa on kerran ja papanoinut muutaman mutta muuta ei. Toivotaan nyt vaan parasta ja että Pepsi poika parantuisi ja olisi taas oma ihana aktiivinen itsensä. Poika makaa vieressäni rauhallisena ja hengittää nopeaa. Säälittää kovasti.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Helsingin ostokset videolla

Olin tosiaan viimeviikolla helsingissä ja käytiin siinä porvoossa samalla joten päätin esitellä videolla sieltä kaneille ostamat ostokset. Toivottavasti tykkäätte videosta ja kommentoikaa toki jos on jotain parannettavaa ja muutenkin :)

 Video kuvattu siis 24.10.-15

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kuulumisia


Heippa! Blogiin kirjottelu on jäänyt hieman vähemmälle mutta sitäkin enemmän "Kanin omistajat" WhatsApp ryhmä laulaa. Viimeviikot on sisältänyt sekä iloisia että surullisia asioita. Surulliset asiat eniten oman elämäni puolella mutta kani piireissäkin surua on tullut erään kanin surullisen pois menon takia. Vaikka ei oma kani ollutkaan niin oli yhden hyvän kaverin ja kyseinen kani oli omistajalleen todella rakas joten kyllähän se hieman pisti miettimään.

No mitäs meille kuuluu?
Hyväähän tänne. Kanit ovat olleet reippaita omia itsiään. Itsellä vain koulu ja harrastukset ovat painaneet päälle niin kanejenkin huomio on jäänyt vähemmälle mutta kuitenkin sitä ovat saaneet ihan riittämilleen.

Kävin tuossa pari viikkoa sitten Jennillä Pepsin kanssa. Hypytettiin Cindyä ja Pepsiä. Pepponen halusi aluksi tutustua ympäristöön ja alkoi sitten hyppimään. Aika hyvin hyppi ja olen iloinen tuosta pojusta koska eipä koskaan oo mutkaa tai yhtä korkeita vissiinkään hyppinyt. Tämän jälkeen Jenni lähti esittelemään kaverinsa kanssa asuinpakkaansa. Tulipa siinä yhtä omaakin kaveria vilaukselta nähtyä. Oli mukavaa kyllä!


Cindyy



Sitten viime viikonloppuna käytiin Jennin ja Sandran kanssa keskustassa. Eipä sieltä lähtenyt mukaan kuin 600ml juomapullo joka alkoi vuotamaan. Enemmän olisi varmasti mukaan lähtenyt mutta arvatkaas mitä? :D Myöhästyimme lilzoosista kun luulimme että se menee kiinni 15.00 mutta menikin 14.00 ja olimme lilzoosilla 14.02 . Oli kyllä ihana yllätys! ;D

Mulla itsellä alkoi tänään syysloma. Jes, maanantaina onkin lähtö äitini kanssa kahdestaan helsinkiin ja sieltä palaamme sitten 24.10. lauantaina. Pepsi menee kasvattajalleen eli Sandralle ja Vauhti jää isäni hoitoon kotiin. Hieman pelottaa kuinka isäni pärjää Vauhdin kanssa mutta toivottavasti hyvin. Tarkat ohjeet hän saa. Niin ja olen muuten tulossa 1.11. liminkaan. Ette arvaa toki kenen seurassa ;D Helkan ja Jennin tosiaan. Ilmottakaa toki kommenteissa jos olet tulossa!

"Ollaan tässä kameran eessä nyt hyvin koska mami haluaa"

                                                      
Yksi porukasta liiteli taivahin,
häntä muistellen koko
umpipapana jengi.
♥ Urho ♥
Voimia vielä Helkaparsalle!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ylivieska 26.9.-15

Heti alkuun, haluaisin sanoa, että anteeksi aiheuttamastamme metelistä ja ehkä jopa liiallisesta naurusta mitä saimme aikaan, mutta sitten tajusin ettei minun tarvi. Eikös näyttelyissä ole tarkoituksena olla hauskaa? Ja sitä meillä kyllä oli. x'D

 Lauantaina 26.9. aamulla heräsin siinä kuuden maissa ja alkoin tekemään perus aamuhommat. Noin klo: 7.00 oli juomapullojen täyttö ja auton pakkaus jonka jälkeen auto starttasi kohti Jennin kotia. Sieltä sitten ylivieskaan näyttelyihin. Matka kului mukavasti. Samoin myös puhelintemme akut nimittäin keskustelimme Helkan kanssa melkein koko matkan meidän kolmen ryhmässä. Sinne sitten informoitiin Jennin kanssa aina 10km välein paljonko matkaa jälellä:D Kun näyttely paikalle saavuttiin noin 9.00 niin laitoimme boxit ja odottelimme että Helkan uusi kani saapuisi. Sen jälkeen alkoi  harjaus. Pepsi ja Vauhti oli suht. alussa. Yllätyin kuinka hyvä käsiteltävä Pepsi oli. Ei rimpuloinut ollenkaan vaikka aluksi olin hieman hirvitti ettei kani pysyisi tuossa tuomarin käsittelyssä. Hyvät pisteet tuli ja jätkä sijoittuikin. Vauhdillakaan hullummin ei mennyt mutta paremminkin olisi voinut mennä. No mutta miltä ne arvostelu kaavakkeet näyttää?


Secret Party Uula "Pepsi" 

Yleiskunto 28/30 Lihaksikas, sopusuhtainen urheilia poika.
Turkki 17/20 Pientä karvan lähtöä. Hieman karkea.
Korvat 5/5 Hauskat korvat
 Silmät 5/5 Kirkkaat
Kynnet 5/5 Hyvin leikattu
Häntä 5/5 Ok
Hampaat 5/5 Kunnossa
Tassut 5/5 Puhtaat
Käsiteltävyys 18/20 Hyvin käyttäytyvä 
Yhteensä 93,5 



Assarin suosikki palkinto

Luokkavoitto 3

Kuma 5p kohdista

Satun Edal "Vauhti"



Yleiskunto 28/30 Hyvän tuntunen pakkaus.
Turkki 18/20 Puhdas. Hieman karkea.
Korvat 4,5/5 Näppy korvan päässä
 Silmät 5/5 Kirkkaat
Kynnet 5/5 Hyvin leikattu
Häntä 5/5 Puhdas
Hampaat 5/5 Ok
Tassut 4,5/5 Hieman värjäytymää etutassussa
Käsiteltävyys 17,5/20 Temppera menttinen
Yhteensä 92,5  
 
Tosiaan näppy on ruvesta muodostunut joku kalvo jonka nimeä en nyt muista mutta lähtee kuullemma ajan kanssa :)







Päivän aikana tapahtui vähän kaikkea. Mm. Cocacola kaatui kun söimme pitsaa niinkuin näyttelyissä meillä usein tapana :D Hieman jälkeen cocacolan juonnin saimme aivan järkyttävän naurukohtauksen. Meillä oli kyllä hauskaa! Limingassa seuraavan kerran koko porukalla näemme ja taas varmasti mukava päivä tulossa. Sitä jäämme odottelemaan! Pakko sanoa vielä näin loppuun, että vaikka olemme tunteneet Helkan ja Jennin kanssa vasta vähän yli kuukauden niin on näistä ihmisistä tullut mulle hyvin tärkeitä. En luopuisi tästä harrastuksesta mistään hinnasta! 
 
Urho. Omistaja  Helka K.
Meidän linnoitus


Tiuku. Omistaja Helka K.

Cindy. Omistaja Jenni K.





 

lauantai 19. syyskuuta 2015

Meidän kanien ruokinta 3

Viime ruokinta postauksesta onkin jo aikaa ja kanien ruokinta on muuttunut "hiukan". Mutta asiaan.

Eli tietenkin kaneilla pääravintona toimii hyvä laatuinen lähi tilalta haettu heinä. Sitä ostan aina pienpaaleissa hintana 5e/10kg.

Heinä on vihreää joka ei näy valotuksen takia.

 Sitten pelletteihin. Jäneksillä on kummallakin eri pelletit koska Vauhti on kasvuiässä.
Ensin voisin kertoa mitä Pepsin pellettiseos sisältää.

Eli Pepsillä tässä pellettiseoksessaan on monia hyviä pellettejä. Eli seos sisältää oxbowta, exeliä, genesistä, altrominia, brit animalssin rabbit adulttia ja  rabbit royalea. Tarkoituksena olisi testata myös cuni completea. Pitäisi vain saada aikaseksi sitä tilata.



Sitten Vauhdin seokseen joka sisältää nuorten kanien oxbowta, brit animalssin rabbit adulttia ja rabbit royalea. Jäbä tulee vaihtamaan 9-12kk ikäisenä Pepsin kanssa samoihin.






Kummatkin kanit saavat joka toinen ilta lisäravintona toimivaa pellavan siemen rouhetta jonka turvotan keittämällä puurot jänöille. Sitä saavat 1rkl + tuoreita sen kanssa. Tuoreina toimii yleensä joku yrtti, kurkku ja harvoin porkkana. Pitäis ottaa taas baby pinaatti käyttöön.



Toki saavat kovaa purtavaa jona toimii koivun, pihlajan tai omenapuun oksat. Sitä saavat joka ilta häkkeihinsä.

Sellainen on meidän kanien ruokinta.

Sitten vielä pieni juttu eli me olemme Pepsin ja Vauhdin kanssa tulossa ylivieskan näyttelyihin ensi lauantaina eli 26.9. Seurana toimii Helka ja Jenni ja uskon että mukava päivä taaas tulossa. Hauska nähdä kuinka tuomari reagoi Pepsin järkyttävään karvan lähtöön. Pitäis muuten päivitellä sivuja nimittäin Pepsi on ainakin muuttanut luonteensa murrosiän loputtua ja muutenkin päivitys ei tekisi pahaa niillekkään.

Ensi postaukseen :)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Liebster Award - haaste

   Vihdoin pääsin tämän tekemään joten kiitos Pupunpäivät blogille tästä haasteesta!

Säännöt:

1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 liebster award haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia
4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille
 


----
1. Miten päädyit hankkimaan kanin?

- Olin pitkään halunnut pikkueläintä koska 
olin nähnyt kaverillani rottia ja äitin kaverilla marsuja 
ja hamstereita. Kerran sitten kysyin kaveriltani että 
mikä pieneläin ois mulle se ns. oikea ja hän 
sanoi että kani ja kun menin kotiin kysyin 
äitiltä ja hän sanoi luonnollisestikkin "ei" mutta
 jankkasin niin kauan että hän sanoi että "jos 
huoneesi pysyy vuoden siistinä" niin sitten mutta
 yksi kaunis kesä päivä kysyin isältäni 
"riittäisikö puolivuotta" ja hän vastasi " joo" ja riensin suoraa
 lukemaan kaneista. Sitten elokuun lopulla 2014 puolivuotta
 tuli täyteen ja käytiin Oulun walolla näyttelyissä 
kattelemassa kaneja ja kyselemässä vinkkejä
 kanin hoitoon liittyen ja testaamassa onko allergiaa ja 
ei ollut. Ja sitten sieltä kun tultiin huomattiin facessa Pepsi ja varattiin poitsu.

2. Mikä on unelma-ammattisi?

-Jo pienestä pitäen ollut eläinlääkäri mutta mieli 
voi muuttua ajan myötä mutta tällä hetkellä tuo :)
 
3. Missä kaikissa maissa olet käynyt?
Ruotsissa ja toki suomessa.
 
4. Millaista musiikkia kuuntelet?
Nooh mitä näitä nyt on Robin ja 
radio kanavan loop:in musiikki kelpaa usein.
 
5. Mitkä asiat tekevät sinut iloiseksi?
Ystävät,  perhe, kanit ja useat muut eläimet,  onnistuminen ja muut pienet asiat mitkä on mulle tärkeitä. 

6. Jos voisit asua missä vain, missä se olisi?
 Tavallaan tykkäisin asua maalla jossa olisi todella hyvät tilat eläimille lähellä pääkaupunkiseutua tai pääkaupunkiseudulla. Mutta mun mielestä asun just nyt  hyvässä paikassa, ei liian lähellä keskustaa mutta ei liian kaukana ja täällä on tosi rauhallista ja suht. iso piha. 

7. Onko sinulla jotain outoja tapoja?
Onhan niitä muttei nyt äkkiseltään tuu mieleen mitään :)
 
8. Miksi päätit aloittaa bloggaamisen?
En itseasiassa tiedä miksi mutta tää vaan vaikutti sellaselta mukavalta hommalta

9. Lempi urheilulaji?
Uinti ehdottomasti! 
 
10. Kuinka monta kania enintään voisit omistaa kerralla?
Tällä hetkellä kaksi. Tulevaisuudessa varmaan enemmän.
 
11. Hauskin muisto tältä kesältä?
Varmaan tuo helsingin reissu parhaan kaverini ja perheen kanssa kesäkuun alussa ja sitten myös nuo viime näyttelyt limingassa oli tosi mukava kokemus.

-------

Haastan : Iinan kanila ja  nöpönenut 

Kysymykset haastetuille 

1. Milloin ja miten kaniharrastuksesi alkoi?
  2. Minkälaisia suunnitelmia sulla on kanien suhteen?
3. Oletko saanut paljon kavereita kani piireistä?
4. Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?
5. Jos sun pitäisi valita ikä minkä ikäinen olisit loppu elämäsi, mikä se olisi?
6. Luetko tällä hetkellä mitään kirjaa, jos kyllä niin mitä?
7. Lempi artisti/bändi?
8. Minkälaista elämäsi olisi ilman kaneja?
9. Omistatko muita eläimiä kuin kaneja?
 10. Sano yksi asia mitä ilman et voisi elää? 
11. Lempi villieläin?

lauantai 5. syyskuuta 2015

Vuosi sitten...

...Oli mun yksi elämän parhaimmista ja jännittävimmistä päivistä. Nimittäin sain ensinmäisen kanini, Pepsin.


Vuosi kanin omistajana
Aluksi olin tosi epävarma kanien suhteen. En osannut kunnolla edes kääntää kania selälleen joka nyt kyllä naurattaa.  Olen iloinen että sain nuin tempperamenttisen kanin jo alkuun niin tuli opittua vähän sitä että yleensä kanit eivät ole niin ihmisrakkaita kun esim koirat. Ja tuli myös opittua se ns.  tiukempi asenne kanin käsittelyssä ettei antanut kanille periksi vaan käsitteli ja piti kunnolla kiinni jos kanin rimpuloiminen oli vielä pientä. Mulla tuntui jo parinviikon päästä kun Pepsi oli sopeutunut koiriin ja koko taloon yleensäkkin että Pepsi olisi ollut meillä aina. Oli kyllä hirveä katastrof kun Pepsi oli häipynyt häkistä kun oli siellä. Nykyään se vaan tuntuu siltä että "jaa Pepsi asialla taas, eipä yllätä" ja ei ole enää ku yöt ja kun olen poissa niin häkissä.





Pepsi
Tässä on tosiaan vuosi matkaa kuljettu ja Pepsi on muuttunu hirveästi. Tullesssaan oli tosi nössö "mammanpoika" mutta todella utelias ja menevä. Tuo mammanpoikuus on mennyt pois. Antaa nykyään turpiin koirillekki jos siltä tuntuu eikä pelkää oikeastaan mitään. Uteliaisuus ja meneväisyys on pysynyt aina ennallaan eikä ole ollut ollenkaan kausia jollon näitä luonteen piirteitä ei olisi nähty. Pepsi on ollut todellakin mahtava eka kani joka on opettanut paljon. Pepsi otettiin myös hyvältä kasvattajalta vaikka olikin vahinko poikue ja Sandra ei muuten kaneja kasvattanut. Ollaan käyty vuoden aikana 6 näyttelyssä ja aijotaan jatkossakin kierrellä niin paljonkun on vain mahdollista!









 Voin jo nyt sanoa että kanin omistaminen on todella mukavaa  ja aijon viedä kaniharrastukseni pitkälle!

perjantai 28. elokuuta 2015

Mekin instagramissa & kokemuksia kanin kastroimisesta?

Eilen mulle tuli mieleen että tekisikö kani instagramin ja sitten vaan päädyin että kyllä teen sen. Joten sinne tulee varmaan päivitettyä usein päivistämme ja muusta. Blogiinkaan en uskoisi että enään yhtä montaa kuulumis postausta blogiin teen ku ennen koska tuonne on mukavempi päivitellä kuulumisia ja blogin puolelle vähän eri juttuja eli mielipide postauksia tai jotain muita mitä täällä blogissa ei ole ennen nähty paljoakaan. Mulla on suunnitteilla yksi postaus josta kuulette mahdollisesti myöhemmin.

Instagram : @Pupujenelamaa_


Sitten seuraavaan asiaan eli kastroimiseen. Olen nyt alkanut miettimään vakavasti Pepsin kastroimista. Joten haluaisin kuulla monien mielipiteitä ja kokemuksia kastroimisesta. Joten kommentoikaa ehdottomasti tai tulkaa laittaan säpoa :)!

pupujenelamaa@gmail.com




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Liminka 22.8.

Moikka, eilen koitti pitkään odotetut limingan näyttelyt. Siellä oltiin jo noin puoli kymmenen aikaan. Siellä oli tullessani jo niin täyttä että jätin kanit penkkejen eteen ja lähdin itse bongailemaan Helkaa ja Jenniä. Ne sitten aika nopeaa löytyivätkin ja siirrettiin kaikki boxit parempaan ja yhteen paikkaan kaikkien boxit. Tämän jälkeen alkoi kanien hirveä harjailu kun olihan kaikki muut paitsi Jennin Cindy aika alussa. 

Arvostelu kaavakkeet: 

Secret Party Uula (Pepsi)

Yleiskunto 28 ½/ 30 Sopivan lihaksikas
Turkki 18 / 20 Puhdas, hieman karvan vaihtoa
Korvat 5/5 Karvaiset 
Silmät 5/5 Suloiset 
Kynnet 5/5 Hyvin leikattu
Tassut 5/5 Puhtaat 
Häntä 5/5 OK
Hampaat 5/5 tasaiset
Käsiteltävyys  17/20 Vilkas, harjoittele käsittelyä 

Yhteensä 92 ½ 





Satun Edal (Vauhti)

 
Yleiskunto 27 ½/ 30Voisi olla hieman lihaksikkaampi
Turkki 18 / 20 Puhdas,pehmeä
Korvat 5/5 Hyvät
Silmät 5/5 Suloiset 
Kynnet 5/5 Leikattu hyvin
Tassut 5/5 Puhtaat 
Häntä 5/5 Pöyheä
Hampaat / 5  tasaiset, suupielessä pieni haava
Käsiteltävyys  17/20 Jännittää hieman, mutta antaa käsitellä 

Yhteensä : 92



Vaikka sijoituksia ei tullutkaa, oli mulla silti todella mukava päivä. Kiitos siitä HelkalleJennille ja Sandralle 

Umpipapanat ♥ Kuva: Helkan äiti
                       Meidän piti keksiä meidän whatsapp ryhmälle uusi nimi niin kekseliäs 
Helka keksi tämän siitä kun joku puputti oli umpipapanat heittänyt boksejemme eteen joka tarkoitti sitä että kumpikin Helka ja Jenni istuivat huomaamattaan sen päällä. 

Velut ♥ Kuva : Helka K


Osallistuttiin Pepsin kanssa estekilpailuihin mitkä siellä järjestettiin. Pepsi meni yhdellä virheellä vaikka esteet olivatkin aika pieniä.

Kuva: Helka K 

Me ei olla koskaan lähdetty näyttelyistä tyhjin käsin eikä tälläkään kertaa.
 Tierranlemmikki puodilla oli tuolla pieni ostospiste niin toki sieltä piti ostella plus sitten Jennillä oli meille pienet tuliaiset espanjasta.  

Porttia sängyn alukselle.

Pajupalloja

Osjhn leukapussi lehti

Roikkuva lelu. Kiitos jenni

Yrttitikkuja. Kiitos Jenni

Vara ruoka/juomakuppi

Heinä pötkylöitä

Kokonaisuudessaan oli tosi mukava päivä. Kiitos vielä parhaalle seuralle!