keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Huonoja uutisia

Tänään on ehkä vähän huonompia uutisia. Bloggaaminen ei enään kiinnosta jonka takia postauksiakaan ei ole tullut. Tänä aamuna tein kuitenkin päätöksen hieman ilmotella meistä ettei mitään vakavaa ole sattunut mutta valitettavasti tämän blogin tulevaisuus oli tässä. Luethan kuitenkin postauksen loppuun. 

Kaneilla on kaikki hyvin. Elelevät perus arkeaan nykyään talveen verrattuna jopa ulkoilullisempaa. Aina kun vaan on hyvät säät ja itse olen kotona niin pupsit ovat pihalla. Huomionkin määrä on lisääntynyt kun kesälomani alkoi lukuun ottamatta viime viikolla tehtyä espanian reissua jolloin kanit olivat hoidossa erinomaisilla tutuilla hoitajilla! 

Kanien kuulumisten lisäksi voitaisiin tsekata tilastoja. Tämän lyhyen ja epäaktiivisen blogi uran aikana postauksia kertyi 64, lukioita 15 ja blogin katselukertoja reilut 6000. 

Nyt kuitenkin taidan olla kiitoksen velkaa joten kiitos kaikille jotka ovat blogia lukeneet ja jaksaneet seurata meidän ehkä tylsääkin arkea :D Hyvää kesää kaikille!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Elossa ollaan

Nyt on ollu reilun 3kk postaustauko. Hups! Tämä ei todellakaan ollut tarkoitus mutta kun inspistä ei ole niin turhaa sitä pakolla kirjoittelemaan. Tässä on vähän pikaista päivitystä.

Kanit ovat eleleet normaalia lemmikkipupun elämää. Mitä tuossa helmikuussa näyttelyissä kävästiin. Ne meni niin penkin alle kun olla ja voi (90,5p & 91,5p) Kiitos kuitenkin mahtavasta seurasta! Sairauksiltakaan ei olla vältytty kun Vauhti sairasti tossa suolitukoksen joka ei tosiaan kestänyt kun seuraavaan aamuun.

Niin! Vauti täytti tuossa 16.2. 1-vuotta! On ollu aivan mahtavaa seurailla tämän pikku söpöliinin elämää nyt tän 11kk. Paljon muutosta on tapahtunut mutta hyvään suuntaan. Vauhti sai lahjakseen lelun ja kuivattua persiliaa.

Nyt kevään tullen kanit ovat olleet hyvin aktiivisia ja varsinkin Pepellä on kurnutus ollut oikein kovassa käytössä. Vauhti sitä ei ole juurikaan tehnyt mutta jätkä käyttää aikansa juoksemalla,  hyppimällä sohville ja sylissä istumalla. Pepestä on alkanut paljastumaan uusi puoli joka on hellyys. Poju tulee joka ilta syliin ja haluaa rapsutuksia ja niitähän sille annetaan!




En ollut varmaan blogissa aijemmin kertonut mutta minun entinen huoneeni meni kaneille ja minä menin veljeni entiseen huoneeseen kun hän muutti pois. Kaneilla on siis kaksi suht. isoa komppari häkkiä. Pepsin häkki on 243cm x 150cm ja Vauhdin häkki on 210cm x 150cm.

Tässäpä oli kaikki olellinen :D Yritän tehä tässä lähiaikoina parempaa postausta ja lupaan ettei siihen mene 3kk :D mutta hyvää pääsiäistä teille kaikille!

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tavoitteita vuodelle 2016

Heippa! Nyt kun ollaan näin alussa vasta uutta vuotta niin päätin kasata hieman tavoitteita tälle vuodelle. Tapahtumat  sivua on muokattu eli käykääpäs katsomassa! Kaneilla on yhteiset tavoitteet joten kanikohtaisia tavoitteita ei ole. Katsotaas sitten vuoden lopulla ovatko tavoitteet onnistunut. 


Kanit
 -Pysyä terveenä
-Saada hyvä massa
-Harjotella esteitä enemmän mitä ennen
-Käydä 10 näyttelyt vuodessa.
-Saada totutettua toisiinsa edes jotenkin.
- Saisimme tehtyä uuden pihahäkin pojuille. 


Blogi
-Uusi banneri
-Aktiivisempi postaustahti
-Enemmän kuvia sisältäviä postauksia

Tavoitteita ei vielä hirveästi ole mutta niitä kertyy vuoden mittaan. 
Yritän lähiaikoina tehdä postausta Kanilasta ja Pepsin sairaudesta vaikka siitä onkin jo aikaa.