lauantai 7. maaliskuuta 2015

Loman kulkua

Tuntuu että loma olisi vasta alkanut mutta nyt täällä vedellään viimesiä loma päiviä. Loma oli mukava. Nyt ajattelinkin kertoa mitä teimme lomalla.


Tämän vuotisen lomamme otimme rennosti mutta mukavasti. Maanantaina ja tiistaina kävin äitini kanssa kaupoilla ja sen jälkeen otin aina pepsin vapaaksi. Pepsi nautti täysin siemauksin kun sai olla niin paljon vapaana. Eihän se toki normaalista paljoa poikkea mutta parilla tunnilla voitettiin arkiset vapaana oloilut :) Keskiviikkona olin kokopäivän eläinten kanssa kotona. Pepsin kanssa testattiin vähän estehyppyä jokos ois into palannut mutta ei. En ymmärrä mikä siinä on että kotona ei hypitä mutta näyttely paikoilla hypitään. No eipäs se mitään haittaakaan. Illalla noin viiden aikaan kävin Einon kanssa lenkillä ja mukavaahan se oli. Isäni oli kotona joten Pepsikin sai vapaana olla. Loppuillan vain otimme rennosti rapsutuksien kera. Torstaina menimme aamusta isäni kanssa ideaparkkiin jossa oltiin noi puoliviiteen asti. Kuudelta päätettiin äitin kanssa lähteä käyttämään koira nuorisoa lenkillä eli kuuraa ja einoa. Kotona olimme vasta noin puolikahdeksan jolloin päästin pepsin vapaaksi. Puoli yhdeksän aikoihin lähdimme äitini kanssa katsomaan äitin kaverin heppaa jossa meni puoliyhteentoista asti. Pepsi onneksi sai olla sen  ajan vapaana koska isäni oli kotona. Eilen kävin sitten uimassa ja isoäidilläni. Kotona olin vasta ennen kuutta. Sen jälkeen päästin pepsin vapaaksi ja siivoilin sen häkkiä ja otimme rennosti loppu illan :) Tänään vaan vapaana olemista. Uunolle ja aapollekkin kuuluu hyvää. Sakissa ollut mukana koko viikon aktiivisesti. Viikolla ei käyty pihalla mutta nyt tämän postauksen loppuun kirjoitettua ja blogin sivuihin muutamia muutoksien tekemisen jälkeen lähdemme pihalle Pepsin kanssa :)

uusia kuvia ei nyt ole joten postaus jää kuvattomaksi. Mulla on ollut ton bannerin kanssa jotain hirveetä säätöä ja nyt ei ole vieläkään hyvä mutta laitoin tilaukseen bannerin joten katsotaas sitten sen kanssa :) Ja muuten vielä ei ole selvinnyt että tuleeko meille toinen pitkäkorva.  Tarvisin muuten vielä niitä postaus ideoita (yllätys) joten niitä saa ehdotella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikka! Kommentit on aina tervetulleita. Pyrin vastaamaan jokaiseen edes jotain :)